Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

Vain muutos on pysyvää - hyödynnäthän markkinoinnin koko potentiaalin?

Featured Image

Markkinoinnin keskiössä tulisi olla aina ihminen. Ei investoinnin palautuminen, digitalisointi, uusin teknologia tai myynnin prosessit. Me ihmiset olemme monimutkaisia. Vuorovaikutuksessa toisiimme ja ympäristöömme muodostamme todellisuuden, joka on jatkuvassa muutoksessa. Ei siis ihme, että markkinoinnin kentällä tärkeimmiksi asioiksi on noussut ihmisten käyttäytymisen parempi ymmärtäminen, sekä asiakas- ja henkilöstökokemuksen kehittäminen jatkuvana prosessina. Tämä tarkoittaa 2020-luvulla sitä, että esimerkiksi teknologiaa ja dataa täytyy ymmärtää. Lisäksi sitä pitää osata valjastaa oikeaan käyttöön ja päätöksentekoon, mutta varoa, ettei vahingossa se kaikkein tärkein hämärry. Sillä markkinoinnissa tärkeimpiä asioita on edelleen ymmärrys asiakkaasta.

Kuka tämä asiakas sitten on? Yksinkertaistetusti asiakas on joku, jolla on asiaa. Kun asiakkaalla on jotain kuntoon pantavaa, yrityksen henkilöstön rooli asiakkaan toiminnan muutoksen ymmärtämisessä on merkittävä. Asiakkaalla on jatkuvasti uusia ongelmia, jotka täytyy ratkaista. Jos henkilöstöllä ei ole tähän tarvittavia työkaluja, ei myöskään asiakaskokemus ole paras mahdollinen ja asiakas ei todennäköisesti sitoudu yritykseen halutulla tavalla.

Markkinointi on siis sitä, miten asiakkaita saadaan ja miten heidät pidetään. Jos et muutostilanteessa tai jatkuvassa toiminnassasi toimi asiakkaita varten, niin keitä sitten? 

Älä lamaannu, käännä tilanne eduksesi

Yrityksen johdon, henkilöstön ja asiakkaiden täytyy toimia samansuuntaisesti ja yhteistyössä, jotta muutoksen iskiessä uudistumiselle on aito mahdollisuus.

Jos tavoitteena on rakentaa kestävää kasvua, kasvattaa kysyntää, nostaa niin uusien kuin nykyisten asiakkaiden kokemaa arvoa, sekä luoda uusia tuotteita ja palveluita, kannattaa markkinointiin todella panostaa markkinatilanteesta huolimatta. Lopputuloksena saat ainakin todennäköisemmin yrityksen tuloksen ja liikevaihdon kasvua. Huonossakin vaihtoehdossa saat mahdollisuuden pitää markkina-asemasi ja toivut äkillisestä markkinamuutoksesta kilpailijoita nopeammin, uusilla tuotteilla ja palveluilla varustettuna. 

Tulevaisuutta ei voi täysin ennustaa, mutta asiakkaiden tarpeet ja ongelmat eivät ole täysin kadonneet yhdessä yössä. Nyt muutoksen laittoi liikkeelle Korona, joka iski moneen pk-yrityksen toimintaan yllättäen. Kukaan ei varmastikaan ollut mallintanut nykyistä tilannetta ennakkoon. Se, miten yritys pystyy muuntautumaan tilanteessa ja miten systemaattisesti markkinointia yrityksessä toteutetaan, voi ratkaista pelin.

Jos muutos tuo tullessaan yleisen kulutuksen laskun, myös yritykset vetävät kukkaronnyörit tiukemmalle ja lykkäävät isoja investointipäätöksiä. Tällöin asiakkaasi saattavat myös siirtyä matalakatteisimpiin tuotteisiin tai etsiä uusia kumppaneita. On siis tärkeää, että pysyt muutoksessa asiakkaan pulssilla. Oletko siis koko ajan tietoinen, miten asiakkaasi pärjäävät tilanteessa ja miten voit auttaa heitä, mahdollisesti uusilla tavoilla? 

Skenaarioilla varmuutta muutokseen

Skenaarioiden käyttö riskienhallinnan ja todennäköisyyksien ennustamisessa on tuttu työkalu monen yritystoiminnan johtamisen välineenä. Skenaariot tarjoavat varmuutta uusiin investointeihin ja panostuksiiin epävarmuuden keskellä. Vaikka tämän kaiken muutoksen keskellä pitää olla optimistinen, on samalla pystyttävä havainnoimaan ympäristöstä, mikä voi vielä mennä vikaan. Potentiaalisia ongelmia pitää tunnistaa, jotta niiden vaikutuksia voidaan pienentää. Skenaarioiden avulla voit uskaltaa varmemmin tehdä investointeja markkinointiin, myyntiin ja toiminnan kehittämiseen epävarmuudesta huolimatta.

Me Aava & Bangilla lähdimme maaliskuussa nopeasti muuttamaan toimintaamme 100 % digitaaliseksi, sekä etsimään tapoja auttaa asiakkaitamme paremmin. Markkinointiin myös kiinnitetään meillä nyt kokonaisvaltaisesti enemmän huomiota ja lisäämme siihen resursseja. Lisäksi mallinsimme kolme skenaariota siitä, miten vallitseva tilanne voi vaikuttaa asiakkaidemme käytökseen ja sitä myötä yrityksen toimintaan. Skenaariot on nimetty kuvaavasti realistinen, heikko ja sysipaska. Emme optimisteina usko sysipaskan toteutuvan. Mutta sekin pitää mallintaa, jotta jäätymistä ei skenaarion mahdollisessa toteutumisessa tule.

Jos ja kun todennäköistä on, että paluuta aikaan ennen koronaa ei ainakaan tänä vuonna ole näkyvissä, täytyy meidän se hyväksyä ja pyrittävä kääntämään tilanne hyväksemme. Pidäthän (tässäkin) muutoksessa huolta organisaatiosi markkinoinnin kypsyydestä, jotta muuttuneessa ympäristössä on myös tulevaisuuden muutoksissa helpompi, nopeampi ja joustavampi navigoida.

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More