Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

3 minuutin lukuaika

Työnantajabrändiä ei rakenneta rahalla, vaan rakkaudella

Featured Image

Aava & Bangin valinta vuoden 2021 Rekrygaalan finaaliin vuoden työnantajabrändi -kategoriassa sai pohtimaan, mitkä ovat vahvan työnantajabrändin rakennusaineet. Meille nouseminen finaalikolmikkoon Solitan ja Goforen rinnalle on upea tunnustus ja samalla tärkeä osoitus siitä, että työnantajabrändin rakentaminen ei vaadi aina isoja resursseja, vaan pitkäjänteistä työtä ja sydäntä.

Mitä, jos mielikuvat eivät vastaa totuutta?

Seitsemän vuotta takaperin työntekijäkokemuksesta ei vielä kovinkaan paljoa puhuttu ja meilläkin kehitystyö lähti liikkeelle hyvin konkreettisesta haasteesta: Olimme uuden kasvun kynnyksellä ja tarvitsimme kuumeisesti uusia ammattilaisia vahvuuteen. Työntekijät olivat tyytyväisiä ja viihtyivät hyvin, mutta meidän oli haastavaa saada soveltuvia hakijoita ja rekrytointivaiheessa oli vaikea tunnistaa, millaiset osaajat onnistuisivat meillä parhaiten. Tästä seurasi se, että rekrytointien hitaus synnytti toteutukseen pullonkaulaa ja päädyimme toisinaan rekrytointeihin, jotka eivät olleet lopulta meille eikä työntekijälle suotuisia. 

Kun kävimme keskusteluja potentiaalisten työntekijöiden kanssa, törmäsimme toistuvasti viestiin, joka kuului näin: “Nyt kun tulin käymään ja juttelin teidän kanssa, niin mielikuva muuttui täysin. Olettekin kokonaisvaltainen ja monipuolinen markkinointitoimisto, ette pelkkä luova toimija”

Havahduimme siihen, että mielikuva meistä työpaikkana talon sisällä ja ulkopuolella ei vastannut toisiaan ja se muodostui hidasteeksi kasvullemme. Toisaalta, kun yrityskulttuurin kulmakivet eivät olleet meille itsellemme tarpeeksi kirkkaat, tulimme hakijaviestinnässä sekä rekryprosessissa houkutelleeksi väärää kohderyhmää. Vaikka tahtotila poikkeuksellisen työntekijäkokemuksen rakentamiseen oli kirjattu Aava & Bangin DNA:han jo sen perustamisesta lähtien, tarvittiin henkilöstömäärän kasvaessa yhä selkeämmät raamit työntekijäkokemuksen johtamiselle sekä tulevien, että nykyisten työntekijöiden suuntaan.

Työnantajabrändin ydin rakentuu sisäisten vahvuustekijöiden varaan

Nykytilan hahmottaminen ja asian tärkeyden ymmärtäminen synnytti tahtotilan yrityskulttuurin ja työntekijäkokemuksen kehittämiseen koko työyhteisön voimin. Kulttuurityö alkoi yrityskulttuurin kulmakivien kirkastamisella yhdessä henkilöstön kanssa. Oli myös tärkeää tunnistaa, millaisille ammattilaisille meidän tapamme työskennellä sopii. Tämän yhteisen työskentelyn myötä työntekijöille syntyi ylpeys omasta porukasta ja tultiin tietoisemmiksi siitä, mikä meille on ominaista ja arvokasta. 

Seuraavana lähdettiin rakentamaan toimintamalleja ja sisäisen viestinnän käytänteitä, joiden avulla varmistettiin, että yhdessä määritellyt kulmakivet toteutuvat käytännössä. Keskeisimpänä työkaluna toimi kehittämämme sisäisen viestinnän malli, jossa työyhteisöviestintää johdetaan strategisella tasolla, kulttuurin tasolla sekä työn tekemisen tasolla.

Yhteinen merkitys rakentaa yhteisön

Kolmannessa vaiheessa yrityskulttuurista ja työntekijäkokemuksesta lähdettiin tietoisesti viestimään myös talon ulkopuolelle, jotta mielikuva talon sisällä ja ulkona vastaisivat mahdollisimman hyvin toisiaan. Tällöin työnantajamielikuvan rakentaminen nostettiin yhdeksi keskeiseksi sisältöteemaksi myös ulkoisen viestinnän kokonaisuudessa. 

Aktiivinen sisällöntuotanto, arjen onnistumisten ja haasteiden jakaminen, työntekijöiden esiintuominen ja oman osaamisen jakaminen myös muiden käyttöön, alkoi tehdä elämäämme läpinäkyvämmäksi. Tämän myötä markkinoinnin ammattilaisten ja asiakkaiden on ollut helpompi seurata Aava & Bangin tarinaa, tekemisen tapaa ja sitä, miten arvoja eletään todeksi päivittäisessä arjessa. 

Tämä on johtanut vuosien myötä siihen, että työnhakijoiden laatu ja määrä on noussut ja kulttuurisia kohtaamisongelmia on tullut yhä harvemmin. Sama avoimuus on toisaalta vaikuttanut myös siihen, että asiakkaat ovat halunneet valita meidät kumppaniksi juuri toimintatapojen yhteensopivuuden vuoksi.

Omat opit myös muiden käyttöön

Työnantajabrändin vaikuttavuus tai ymmärrys sen rakennustekijöistä ei rajoitu vain omaan organisaatioon, vaan opit jalostetaan asiakkaiden hyödyksi. Visiomme on toiminut tekemisessämme aina vahvana ohjurina ja halu tehdä suomalaisista maailman paras markkinointikansa on näkynyt tekemisessämme yhtenä perusasetuksena. Olemme sitten markkinoinnin strategisena kumppanina, rakentamassa työyhteisöviestinnän mallia, toteuttamassa taktista kampanjaa tai rakentamassa uusia työpaikkoja, työtavassa näkyy halu siirtää osaamista myös yrityksen sisälle yhteistyön myötä ja kehittää työntekijäkokemusta sekä asiakaskokemusta rinta rinnan. 

Sanonta siitä, että kannettu vesi ei kaivossa pysy pätee myös markkinoinnin tuloksiin. Mitä paremmin ymmärrys juurtuu myös yrityksen sisälle, sitä paremmin markkinointia kasvun mahdollistajana osataan hyödyntää

Pienissä ja keskisuurissa yrityksissä rekrytointia, perehdytystä ja työntekijäkokemuksen johtamista joudutaan usein tekemään tiukoilla resursseilla, sillä isoja HR- tai rekrytointitiimejä ei ole. Huomio voi suuntautua asiakkaisiin ja työntekijäkokemuksesta huolehtiminen on osa työnkuvaa muissa rooleissa. Tällöin keskittyminen jakautuu moneen asiaan, eikä osaamisen ydin ole näissä teemoissa, vaan ehkä toimialan substanssissa. 

Tämän vuoksi olemme nähneet tärkeänä uusien toimintatapojen kehittämisen nimenomaan pk-yritysten tarpeisiin. Uskomme, että työelämän iso muutos lähtee juuri noiden yritysten työntekijäkokemuksen vahvistamisesta ja innovaatiot, joilla osaamista voidaan siirtää ja prosesseja helpottaa, ovat merkittävässä roolissa. 

Siksi olemme kehittäneet malleja, joilla autamme yrityksiä rekrytoimaan ja perehdyttämään markkinoinnin osaajia, rakentamaan vahvaa yrityskulttuuria, sitä tukevia sisäisen viestinnän käytänteitä sekä heidän näköistä työnantajamielikuvaa. Samoin valmennamme teemojatyöntekjäkokemuksen ja asiakaskokemuksen yhdistämisen teemoja lukuisissa markkinoinnin osaajien kasvuohjelmissa vuosittain. Kestävän kasvun rakentaminen edellyttää, että henkilöstö ja ulkoinen viestintä puhuvat samaa kieltä.

Systemaattisen viestimisen ja sydämellä tehdyn asiakastyön myötä on muodostunut noin 1000 markkinoinnin ammattilaisen verkosto, joka on innostunut yhteisestä unelmasta rakentaa suomalaisista maailman parasta markkinointikansaa. Aava & Bang on enemmän kuin sen työntekijät ja asiakkaat – se on paremmasta työntekijä- ja asiakaskokemuksesta innostuvien ihmisten ja yritysten heimo, joka haluaa rakentaa kestävää kasvua ja yhteistä hyvää.

Ei työntekijälähettiläitä, vaan onnellisia työntekijöitä

Minulta kysytään usein, miten olemme saaneet valjastettua työntekijät niin hyvin työnantajabrändin lähettiläiksi ja puhumaan yrityksestä hyvää. Vastaan aina, että meillä ei ole työntekijälähettiläitä, vaan onnellisia työntekijöitä. Uskomme siihen, että yrityksessä, jossa työntekijät kokevat aitoa välittämistä, pääsevät haastamaan itsensä ja ajattelemaan isosti sekä onnistumaan yhdessä, työntekijät myös haluavat kertoa työpaikasta ulospäin, täysin vapaaehtoisesti. 

Johtoajatuksena on, että vasta kun työntekijät rakastavat yritystä voidaan toivoa myös asiakkaiden tuntevan samoin. Yksi keskeisiä onnistumisen avaimia meillä on ollut se, että yrityskulttuurintyötä on tehty tiiviisti yhdessä koko työporukan kanssa ja työnantajabrändiä on rakennettu aitoihin sisäisiin vahvuustekijöihin nojaten. Pienillä arjen teoilla on rakennettu perusteita luottamuksen ja yhdessä onnistumisen ilmapiirille. Samalla voimaa yrityskulttuuriin on haettu sisäisen viestinnän mallista, mikä luo arjessa mahdollisuuden kohdata, jakaa kokemuksia ja johtaa toimintaa yhteisten päämäärien ohjaamana. 

Tärkeimpänä oppina matkasta voin summata, että kulttuurin ytimen selkeä määrittäminen, työntekijöiden vahva osallistaminen sekä sisäisen ja ulkoisen viestinnän systemaattisuus tekee työnantajabrändistä poikkeuksellisen vetovoimaisen. Vaikka olemmekin matkallamme vasta alussa, käytäntö on osoittanut, että oikealla tiellä ollaan. Jatketaan siis yhdessä kestävän kasvun rakentamista  luottaen, että hyvä työnantajabrändi on sisältä vahva; Ei rahalla rakennettu, vaan rakkaudella luotu. 

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More