Blogi

Taustapeilissä 2020

Vuotta 2020 emme Aava & Bangilla paketoi tilinpäätöksen muodossa aivan vielä, sillä kalenterivuosi ei ole tilikautemme ja paketointivaiheessa ollaan vasta kesällä. Haluamme kuitenkin kurkistaa taustapeiliin jo tässä vaiheessa ja jakaa myös teille kokemuksemme erikoisesta vuodesta. Katsotaanpa, miltä historiallinen vuosi näytti Aava & Bangilla.

Kirjoittajina toimivat Aava & Bangin toimitusjohtaja, Pete Okkonen sekä hallituksen puheenjohtaja, Timo Koponen.


Kuva: Great Place to Work -gaala 2020. © Mika Levälampi
Kuva: Great Place to Work -gaala 2020. © Mika Levälampi

Korkeiden odotusten vuosi

Vuosi 2020 alkoi Aava & Bangilla innostuneessa ja odottavassa tunnelmassa. Edeltäneet reilut kaksi vuotta olimme edenneet kasvusuunnitelmamme mukaisesti, rekrytoinnit olivat tuoneet taloon osaavaa henkilöstöä ja henkilöstömäärä oli kasvanut 16:sta lähes 40:een. Odotimme innolla myös Great Place to Work -kisan helmikuussa julkistettavia tuloksia osallistuttuamme arviointiin ensimmäistä kertaa.

Valmennusohjelmien liiketoimintamme oli jo edellisen vuoden ajan kasvanut kohinalla ja myös markkinointiviestinnän liiketoiminta oli saavuttanut hyvän kasvuvauhdin vuoden 2019 lopussa.  Myös hallitustyön osalta odotukset olivat korkealla, sillä syksyllä 2019 olimme saaneet hallitukseen vahvistusta kahdesta ulkopuolisesta hallitusjäsenestä, Antti Sepästä sekä Jarkko Järvenpäästä.

Ensimmäiseksi jännitys ratkesi Great Place to Work -kisan osalta kun pääsimme juhlistamaan saavutustamme Suomen parhaana työpaikkana. Tällä oli merkittävä positiivinen vaikutus henkilöstöön, asiakkaisiin, yhteistyökumppaneihin sekä tietysti myös kiinnostavuuteemme työnantajana. Tuntui, että voitto siivitti mahdollisuutemme entistä korkeammalle!

Kuva: Great Place to Work -gaala 2020. © Mika Levälampi. 
Kuva: Great Place to Work -gaala 2020. © Mika Levälampi. 

Matto jalkojen alta maaliskuussa

Juhlahumusta oli hädin tuskin toivuttu, kun matto vietiin jalkojen alta. Todellinen pysähtymisen paikka tuli vastaan maaliskuussa maailmanlaajuisen koronapandemian myötä.

Tuolloin ensimmäinen reaktiomme oli pohdinta siitä, että kuinkahan tässä käy? Johtoryhmänä teimme tilanneskenaariot, joista positiivisin näytti pysymistä lähestulkoon suunnitellussa budjetissa. Realistinen uumoili pienillä vahingoilla selviämistä ja skenaarioista kolmas, sysipaska, lupaili nimensä mukaisesti synkkää vuotta.

Keväällä myynti olikin hetken jäissä ja epätietoisuus vaikeutti ennakoitavuutta. Oli aika varautua skenaarioista jokaiseen ja siirtyä korkeista odotuksista jopa pahimman pelkoon.

Vaikka tässä vaiheessa voimme iloksemme kertoa vuoden 2020 sujuneen kokonaisuutena hyvin, niin kolhuitta ei vuodesta selvitty. Kevään tilauskantojen leikkaantuminen oli suuri pettymys, josta ei selvitty ilman YT-neuvotteluita, lomautuksia ja jopa yhden henkilön irtisanomista. Lähdimme vuoteen kasvun tulokulmalla ja jouduimmekin tekemään leikkauksia.

Pettymyksistä voi kuitenkin nostaa esiin sen opin, että kaikkeen täytyy olla varautunut. Pitää olla tietyt odotukset ja suunnitelmat, jotka luovat rungon kaikelle tekemiselle. Mutta pitää olla myös valmius reagoida muutokseen. Asiat harvoin tapahtuvat täysin suunnitelman mukaisesti ja tällöin reagointiherkkyys ratkaisee.

Kuva: Hanne-Mari, Emma ja Taru Markkinointivirittämön rekrytointipäivässä. 
Kuva: Hanne-Mari, Emma ja Taru Markkinointivirittämön rekrytointipäivässä. 

Avain onnistumiseen ketteryydessä, yhteisessä tahdossa ja sitoutumisessa

Vuoden onnistumisista päällimmäiseksi täytyy nostaa kiitollisuus ja ylpeys ihmisten sitoutumista ja luottamusta kohtaan. Jaoimme halun onnistua yhdessä. Poikkeuksellinen tilanne vaati joustoa, vaivannäköä ja luottamusta. Mikäli sitoutumista ja luottamusta ei ole, eivät ihmiset halua nähdä vaivaa tai joustaa.

Yksi suurimpia onnistumisiamme olikin muuntautumiskyky ja reagointiherkkyys. Todistettiin arjessa kulttuuriin panostamisen voima. Esimiesvastuussa olleiden ihmisten läsnäolo ja reagointiherkkyys oli uskomattomalla tasolla. Vallitseva tilanne oli jokaiselle uusi ja vaikea, mutta tiimin hyvinvointi sekä valmius tehdä töitä laitettiin etusijalle. Ympärillä oleva maailma oli muuttunut ja siitä oli tullut turvaton. Kulttuuri toimi liimana ihmisten välillä ja toi turvaa.

Kuten Katja blogissaan mainitsi, viimeistään tänä keväänä pitkän aikavälin investoinnit kulttuuriimme maksoivat itsensä takaisin korkojen kera. Äkillisessä kriisitilanteessa ei ollut aikaa saati voimavaroja alkaa rakentamaan luottamusta ja sitoutumista, vaan tuo pohjatyö oli onneksi tehty paljon aiemmin. Tämä mahdollisti yhteisön ketterän reagoinnin ja yhteisen tilannekuvan muodostamisen.

Viime kevät osoitti jälleen myös sen, että hyvä yrityskulttuuri ei tarkoita sitä, että aina olisi kivaa. Hyvä kuntokaan ei ole lupaus siitä, että treenaaminen maistuisi joka hetkessä. Hyvässä työpaikassa vaikeinakin hetkinä vallitsevat kuitenkin turvallisuuden ja luottamuksen fiilikset. Näistä pystyimme iloksemme pitämään kiinni myös viime vuoden myrkskyissä.

Reagointiherkkyys osoitettiin myös asiakkaiden suuntaan. Valmennusohjelmat siirrettiin etäyhteyksiin muutamassa päivässä ja kolmessa viikossa kehitettiin ja kaupallistettiin asiakkaan signaalista uusi palvelutuote, Bisnesvirittämö.

Muun ohessa muuntautumiskykyä edellytti myös myynnin malli. Olimme tottuneet siihen, että asiakas tavattiin kasvotusten. Halusimme kutsua asiakkaat meille kylään ja tutustua heihin koko porukan voimin. Nyt vaikutus piti tehdä etäyhteyksin.

Kuva: Riikka studiossa valmistautumassa etävalmennuspäivään
Kuva: Riikka studiossa valmistautumassa etävalmennuspäivään

Pakkotilanne kiihdytti kehitystä ja kasvu oli pandemiaa edeltäneen budjetin mukaista

Epävarmassa tilanteessa kiinnitimme huomiomme viestinnän johtamiseen ja päätimme kertoa avoimesti myös vaikeista asioista. Avoin ja aktiivinen viestintä olikin asia, josta meitä myös kiiteltiin.

Myös johtoryhmätyöskentelymme nousi uudelle tasolle tilanteen vaatiessa tiiviimpää ja intensiivisempää työskentelyä sekä jämympiä päätöksiä.

Johtoryhmätyöskentelyn tason noston lisäksi talouden johtamisessa otettiin koronavuotena hurjia harppauksia eteenpäin. Aiemmin olemme keskittyneet pidempään näkyvyyteen, mutta nyt tunnistamme tulevaisuuden rakentuvan yhä lyhyempiin sykleihin. Uskomme tämän näyttäytyvän jatkossa entistä vahvempana kasvuna ja kasvuyrittäjyytenä.

Lyhyemmän näkyvyyden ja lyhyempien syklien vaikutukset näkyvät kaikessa toiminnassa. Talouden johtamisen lisäksi myyntiajat ovat lyhentyneet, rekrytointipäätökset tehdään entistä tehokkaammin ja ketteryyden sekä vauhdin kasvaessa laadusta ei ole tingitty.

Voidaankin todeta, että pakko ja epidemiatilanne on kiihdyttänyt meidän kehitystä. Meidän on täytynyt kehittyä tavassa viestiä, myydä, rekrytoida ja ennakoida taloutta. Vuosi vaati välillä jopa 120% suoritusta, josta johtuen tältä vuodelta toivomme toki myös tiettyä kierrosten laskemista.

Hienointa on ollut kuitenkin syksyn 2020 kehitys ja tulokset. Vielä heinäkuussa näkymä syksyyn oli epävarma. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli 3 030 000 € (+ 29%) ja toteuma olikin erittäin positiivinen yllätys, sillä kasvoimme alkuperäisen, ennen epidemian alkua tehdyn, budjetin mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että maaliskuun lopun kriisivaiheessa tehdyistä kolmesta skenaariosta olemme suoriutuneet jopa hieman parasta vaihtoehtoa vahvemmin. Voidaan siis todeta aktiivisen myynnin ja markkinoinnin toimineen tälläkin kertaa.

Kuva: Aava & Bangilaisten etävappu 2020
Kuva: Aava & Bangilaisten etävappu 2020.

Asiakkaille kiitos sitoutumisesta ja näkemyksellisyydestä

Vuodesta 2020 emme voi puhua ilman, että puhuttaisiin henkilöstön ja asiakkaiden merkityksestä. Suomalaisessa yrityskulttuurissa ollaan totuttu siihen, että tulevaisuuden hämärtyessä ensimmäisenä karsitaan myynnistä ja markkinoinnista. Tämän kriisin kohdalla näin ei käynytkään.

Maailman muuttuessa nopeasti asiakasymmärrykseen ja viestintään haluttiin ja oltiin pakotettuja panostamaan. Perinteiset kohtaamispisteet oli viety ja prosessien toteuttamista täytyi tarkastella uusista näkökulmista, uusien työkalujen avulla.

Uhkien näkemisen ohella nähtiin mahdollisuudet ja se on muutos, joka ruokkii koko toimialaa.

Kuva: Kuvauspäivä maskien kera asiakkaamme Osuuskauppa Keskimaan kanssa. 
Kuva: Kuvauspäivä maskien kera asiakkaamme Osuuskauppa Keskimaan kanssa. 

Entistä ketterämpi Aava & Bang vuonna 2021

Murroksen myötä Aava & Bang käynnisti vuoden 2021 entistä ketterämpänä, korkein odotuksin.

Liikevaihdollisesti mennään kasvun suhteen uudelle miljoonalle. Henkilökunnan suhteen rikotaan uudet kymmenet. Henkilöstön hyvinvoinnin kehittäminen on aiemmin perustunut yhteisiin kohtaamisiin sekä yhdessä tekemiseen – myös tässä ollaan nykyisin ketterämpiä.

Olemme henkilöstölle toteutetun kyselyn pohjalta pystyneet tarjoamaan yhä henkilökohtaisempia hyvinvointietuja, toki toivoen, ettei yhteisestäkään tekemisestä tarvitsisi tinkiä. Hyvinvointiyhteistyön käynnistimme tänä keväänä LeWellin kanssa FirstBeat -hyvinvointimittauksella, jossa saadaan hyvä tuntuma yksilöllisestä kuormituksen ja palautumisen välisestä tasapainosta.

Hyvinvointietuihin sisältyvät myös hyvinvointiluennot henkilöstön toivomista teemoista, matalan kynnyksen työpsykologipalvelut sekä mahdollisuus hierontaan tai henkilökohtaiseen valmennukseen. Vuoden 2021 voidaankin sanoa olevan Aava & Bangin hyvinvoinnin vuosi. 

Kuva: Aava & Bangin hyvinvoinnin vuosi käynnistyi FirstBeat -hyvinvointianalyysillä
Kuva: Aava & Bangin hyvinvoinnin vuosi käynnistyi FirstBeat -hyvinvointianalyysillä

Sisäinen viestintä ja kulttuurin rakentaminen on ollut avainasemassa kasvutavoitteisiin ponnistaessamme ja tämän osaamisen haluamme valjastaa myös asiakkaidemme hyväksi. Vuonna 2021 olemme asiakkaillemme palveluntarjoaja, joka pystyy tuomaan kulttuurin kehittämisen palveluna suomalaiseen pk-yrityskenttään ja yhdistämään sekä sisäisen- että ulkoisen viestinnän pk-yrityksen kasvua tukevaksi kokonaisuudeksi. 

Ainoastaan kulttuuriin panostamalla voit vaikuttaa palveluun sekä asiakasrajapintaan ja tässä aiomme monistaa hyväksi toteamiamme oppeja auttamalla asiakkaitamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.