Blogi

RAW vai JPG ja mitä näistä tulisi tietää?

Tässä vaiheessa olet todennäköisesti panostanut kameraasi sen verran, että parempi kun jatkat heti lukemista, niin saat parhaan mahdollisen irti kamerasi teknisistä ominaisuuksista.

Tänä päivänä melkein jokaisen kameran valikosta löytyy kohta, missä tulee määritellä tallennetaanko kuvatut otokset RAW vai JPG -muotoon. Lyhyesti sanottuna RAW- eli raakatiedostot, sisältävät kaiken kennolle tulevan datan, kun taas JPEG -tiedostoissa tämä data on jo valmiiksi käsitelty kameran asetuksien mukaisesti. RAW -tiedostojen hienous piileekin siis siinä, että tällä tavalla valokuvan asetuksia päästään säätämään halutulla tavalla vielä kuvan ottamisen jälkeen. 

Tiedostomuotojen eroja voisi yksinkertaisesti verrata esimerkiksi tavalliseen ruoanlaittoon, jossa RAW edustaa kaupasta haettuja raaka-aineita ja JPEG valmisruokaa. Molemmissa tapauksissa maha tulee täyteen, mutta kokista riippuen raaka-aineista itse valmistettu ruoka voi olla herkästi maukkaampaa ja juuri sellaista mistä itse varmasti pitää. RAW -tiedostot ovat siis monipuolisesti editoitavissa, mutta mikäli editointiin ei ole aikaa voi aivan hyvin käyttää myös valmiiksi pakattuja JPEG -kuvia.RAW vai jpg

Mitä kaikella valokuvan raakadatalla voi sitten tehdä?

Raakadata sanaa ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä RAW -kuva näkyy ruudulla aivan samalla tavalla kuin tavallinenkin valokuva. Tiedosto on vain suurikokoisempi ja täten siis sisältää enemmän tietoa. Raw -tiedostot kuitenkin tarvitsevat tietokoneelta sopivan ohjelman, jolla näiden kuvien asetuksia päästään kunnolla säätämään. Käytetyimpiä ohjelmistoja ovat varmasti Adoben Lightroom ja Photoshop, mutta tarjolla on myös ilmaiseksi sellaisia ohjelmia kuin GIMP, Darktable, yms.

 

Valkotasapaino

Valkotasapainon säätäminen itsessään on jo loistava syy kuvata kaikki kuvat RAW -tiedostoiksi. Kuvaustilanteessa päänvaivana on yksi asia vähemmän, kun valkotasapaino on helppo säätää jälkikäteen tietokoneella. Tavallisesta JPEG kuvastakin valkotasapainon säätäminen onnistuu, mutta säätövaraa on yleensä vain vähän ja sen korjaaminen jälkikäteen heikentää usein kuvan laatua. 

valot ja varjot

Monet kameroiden kennot pystyvät tallentamaan huomattavasti enemmän yksityiskohtia, kuin mitä kuva ensivilkaisulta antaa ymmärtää. Raw -kuvassa korostuvat erityisesti yli- tai alivalottuneiden alueiden yksityiskohdat. Ei siis aina ole ongelma, mikäli kuvaa ottaessa valotus ei ole osunut aivan nappiin kun valojen ja varjojen valoisuutta on helppo säätää jälkikäteen. Joskus jopa täysin epäonnistuneelta vaikuttava kuva voi olla täysin pelastettavissa. Tällä tavalla pystyt siis vaikuttamaan helposti ja laadukkaasti kuvasi kontrastiin, sekä valon ja varjon leikkiin.

Värit

Värit tekevät valokuvan. Raakakuvasta onnistuu myös värisävyjen muuttaminen. Kuvasta on jälkikäteen helposti muutettavissa värien sävyjä ja kirkkautta tai jopa vaihtaa jokin väri kokonaan toiseksi. 

TERÄVYYS

Suoraan kamerasta otetut RAW -tiedostot, eivät välttämättä vaikuta yhtä teräviltä kuin JPG -tiedostomuotoon kuvatut kuvat. Tämä johtuu siitä, että raakakuviin ei ole lisätty terävöitystä. Terävöitystä on helppo lisätä jälkikäteen ja sitä voi lisätä myös paikallisesti koko kuvan sijaan. Lisäämällä terävöitystä vain sinne, missä sitä tarvitaan saa kohteesi pomppaamaan kuvasta ja kuvasi näyttämään paremmilta.

Kun kysymyksessä on RAW vai JPG, kannattaa miettiä, mikä on kuvan käyttötarkoitus. RAW -kuvien monipuolisuudelle ei aina ole tarvetta, mutta mikäli haluaa varmistua kuvien onnistumisesta jää RAW -tiedostomuodolla kuvaavalle huomattavasti enemmän pelivaraa jälkikäteen. Suosittelen jokaista, joka työssään tai harrastuksissaan kuvaa, kokeilemaan ja leikkimään oman kameran ja omien kuvien kanssa, sillä luovuus elää leikistä.

HALUATKO TIETÄÄ LISÄÄ?

Kuva kertoo tunnetusti enemmän kuin tuhat sanaa – ja hyvä kuva vielä enemmän. Tutustu valokuvauspalveluihimme tarkemmin täällä.