Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

4 minuutin lukuaika

Mystinen yksisarvinen, moniosaaja vai sittenkin konseptisuunnittelija?

Featured Image

Kun luin rekrytointilmoituksemme konseptisuunnittelijan paikasta, minuun (konseptisuunnittelijaan) iski yllättäen alemmuuskompleksi ja huijarisyndrooma. Osaanko todella kaiken tuon, mitä ilmoitukseen on listattu? Voiko yksi ihminen todella taitaa tuon kaiken?

Oma matkani konseptisuunnittelijaksi kävi moniosaamisen, alati laajenevan kokemuksen ja lopulta työuupumuksen kautta. Moniosaamisen vahvuus tuntui uupumuksen alla keskinkertaisuudelta. Kyky oivaltaa ja kaupallistaa oli jäänyt ad hoc -tekemisen jalkoihin, vaikka ympärillä oli ihania asiakkaita ja mukavia, mutta kiireisiä työkavereita. Päädyin Aava & Bangille, jossa työnkuvan rajaamisen kautta vahvuuteni pääsivät loistamaan, opin tasapainoisen työn resursoinnin keinot ja toivuin lopulta uupumuksesta.

Vaikka et tietäisi, mitä konseptisuunnittelulla tarkoitetaan, jatka silti lukemista! Kerron tässä blogissa, mihin konseptisuunnittelijoita tarvitaan, miksi konseptisuunnittelijan rooli asiakkuuksissa ja projekteissa on merkityksellinen niin omalle tiimille kuin asiakkaalle. Kerron myös, miksi minä nautin työstäni suuresti ja kaipaan rinnalleni uutta kollegaa!

Konseptoija on oivaltaja, jota innostaa yhteinen visio

Konsepti on aina kokonaisvaltainen, liiketoimintaa terävöittävä näkemys, joka auttaa niin asiakkaita kuin yritystä ihastumaan ja sitoutumaan. Se löytyy niin brändin, markkinointisuunnitelmien kuin kampanjoiden ytimestä.

Hyvälle konseptisuunnittelijalle ei sen sijaan ole yhtä muottia, koulutusta eikä sellaiseksi synnytä. Konseptisuunnittelija ei ole strategi, graafikko, copywriter, palvelumuotoilija tai digimarkkinoija. Konseptisuunnittelija on oivaltaja, joka pystyy yhdistämään pisteet ja kiteyttämään eri näkökulmat, liiketoimintamallin, yrityskulttuurin ja asiakaskokemuksen erilaisiksi konsepteiksi.

Polkuja tähän tehtävään voi olla monia! Itselläni taustalla on yrittäjyyspainotteinen kaupallinen AMK tutkinto, muotoilijan AMK  tutkinto, reilusti kokemusta b2b- ja b2c-myynnistä sekä toiminimiyrittäjyydestä. Ihmisenä olen kummallinen sekoitus herkkyyttä, luovuutta, rohkeutta ja sisukkuutta.

Visionäärisyys, kyky hahmottaa kokonaisuuksia sekä ymmärrys liiketoiminnasta ovat konseptisuunnittelijan ehdottomia vahvuuksia.

Konseptoinnin pohjana on aina yrityksen strategia ja merkityksellisyys niin yritykselle kuin sen asiakkaille. Koska omaa tuotetta on usein vaikea nähdä asiakkaan silmin, ei kilpailuetuja ole kirkastettu ja ydinviesti usein puuttuu. Moni strategia kaipaakin uutta suuntaa tai päivitystä. Tässä kohtaa tarvitaan konseptisuunnittelijaa! Konseptoija ymmärtää, että tärkeät ainesosat löytyvät aina yrityksen osaamisesta sekä asiakastarpeista ja että näkemyksellinen oivalluskyky syntyy yhteistyön tuloksena.

Asiakkuusjohtaja ja projektipäällikkö ovat konseptisuunnittelijan tärkeimmät tukipilarit. Heidän kanssaan strategiaa kirkastetaan, jotta kaikki ainekset konseptin luomiseen ovat varmasti olemassa. He suojaavat luovuutta, koska konseptisuunnittelijalla on oltava tarvittava aika ja keskittymisrauha perehtyä, analysoida ja oivaltaa. Kun strategia, visio, tavoitteet ja aikataulu ovat selvillä, on aika luovuudelle, oivalluksille ja ideoiden testaukselle.

Sana ‘miksi’ on konseptoijan tärkein työkalu – sillä päästään oivallusten ja ihmismielen ytimiin

Kaupallinen luovuus vaatii kykyä kyseenalaistaa olettamuksia. Siinä helpottaa aito halu auttaa sekä kyky huomata asiakkaalle ja henkilöstölle merkitykselliset asiat: Miksi tämä on merkityksellistä? Kenelle? Mihin tarpeeseen? Miksi joku ostaisi tai ei ostaisi tuotetta tai palvelua? Ketkä tämän voisivat ostaa? Miksi? Mitkä asiat resonoivat asiakkaissa ja yrityksen sisällä?

Yritysten toiminnan mahdollistavat vain sen asiakkaat. Konseptissa kiteytyy, miten asiakkaat kokevat ja näkevät yrityksen: onko yritys auttaja, arjen helpottaja, inspiraation lähde tai kumppani? Konseptissa kiteytyy viestinnän ydin ja tärkeimmät, kilpailueduista johdetut syyt, jotka jokaisen tulisi tietää. Kaupalliset konseptit auttavat siis asiakasta ymmärtämään, mitä he saavat rahoilleen vastineeksi, jos he valitsevat yrityksen palvelun tai tuotteen.

Kaupallinen luovuus yhdistettynä uteliaisuuteen ja asiakaskeskeiseen näkemykseen johdattavat oivalluksien lähteelle. Konseptisuunnittelijan työssä pääsee tekemään töitä erilaisten toimialojen yritysten, palveluiden ja tuotteiden parissa, esimerkiksi metalli- ja puuteollisuudesta aina aineettomiin tietotekniikan ja hyvinvointipalveluiden aloihin. Konseptisuunnittelijan työssä tarvitaankin nopeaa perehtymiskykyä.

Konseptoija visualisoi, kiteyttää ja kaupallistaa koko tiimi tukenaan

Visualisointi, sanoittaminen ja tunteistaminen tekevät oivallukset näkyviksi ja koettaviksi. Tarinan muotoon puettu merkityksellisyys saa parhaimmillaan tunteet pintaan, ihokarvat nousemaan pystyyn ja kyyneleen kohoamaan silmiin. Mutta se, mikä resonoi yhdellä ei toimi toisella. Siksi konseptisuunnittelijan tulee uskaltaa antaa oivallukset testattaviksi tiimikavereilla tai kohderyhmällä.

Konseptisuunnittelijan tuska piilee eri näkökulmien kirkastamisessa. Siksi on tärkeää, että luovuuden jumittuessa tai valintojen viidakossa ympärillä on ihmisiä, joiden avulla lukot aukeavat ja oikeat sanat sekä kuvat löytävät paikkansa. Vaikka konseptisuunnittelija on usein moniosaaja, hänen ei tarvitse hallita kaikkea. Meillä työn tukena ovat osaavat AD:t, videotiimi, sisältö- ja digimarkkinoinnin ammattilaiset sekä valmentajat. Tiimin keskinäinen sparraus ja kommunikointi nousevat ratkaisevaan asemaan, kun hiotaan konseptia käytäntöä ohjaavaksi suunnitelmaksi.

Konseptisuunnittelijan osaamisen ytimessä on visuaalis-kaupallis-viestinnällinen kokonaishahmotus. Kaksikielisyys on osa konseptisuunnittelijan arkea, koska elämme maailmassa, jossa markkinat ovat globaalit. Jotta oikea tunne ja tarina välittyy, on tärkeää pystyä viestimään niin englanniksi kuin suomeksikin.

Konseptisuunnittelija toiminnallistaa, ohjeistaa, priorisoi ja jalkauttaa

Konseptisuunnittelun lopputulos eli konseptidokumentti on suunnittelijan ja asiakkaan yhteinen näkemys parhaasta mahdollisesta ratkaisusta, joka on toteutettavissa budjetissa ja ajallaan. Sen avulla asiakasyrityksen sisäinen tiimi tai ulkoistettu markkinoinnin kumppani saa raamit ja ohjeet toteutukselle. Kun brändi- tai kampanjakonsepteja aletaan jalkauttaa eri kanavissa ja ihmisten toiminnassa, hyväkin konsepti voi väljähtää ja sen punainen lanka kadota. Konseptisuunnittelijan tärkeänä roolina onkin myös olla asiakkaan ja toteuttajien tukena jalkautusvaiheessa: ohjata ja reagoida, kun on tarve.

Ilman asiakkuusjohtajan, projektipäällikön ja asiakkaan keskinäistä yhteistyötä sekä tiimin tukea on vaarassa, että kokeineinkin konseptisuunnittelija uupuu. Töiden priorisointi, resursointi ja aikataulutus ovat tärkeimpiä keinoja hallita aikaa ja tilaa, jota tarvitaan niin luovuudelle kuin konseptikokonaisuuden ohjeistamiselle.

Aava & Bangillä konseptisuunnittelja ei jää yksin tai kaadu työtaakan alla. Meillä saa keskittyä kokonaisuuteen, mutta myös osallistua jalkautukseen, omia vahvuuksia käyttäen. Koska teemme tiimityötä, tipahtelee konseptisuunnittelijan työpöydälle myös jalkatustoimenpiteitä työresurssien antaen myötä.

Pitkissä asiakkuuksissa konseptit pysyvät kumppaneina vuosia, toiset taas pyrähtävät maailmalle asiakkaiden omissa käsissä. On mahtavaa nähdä kuinka konsepti herää henkiin ja on tositoimissa somessa, televisiossa, myyntipresentaatioissa, nettisivuilla ja monessa, monessa muussa kanavassa!

Aava Bang

Konseptisuunnittelijaksi Aava & Bangille? 

Etsimme nyt design-tiimiimme konseptisuunnitteluun erikoistunutta, erityisesti sanallisen viestinnän vahvuuksilla varustettua persoonallisuutta, jolla on näkemystä myös sisältömarkkinointiin:

  • Saatat olla markkinoinnin yksinyrittäjä, joka kaipaa ympärilleen ja tuekseen positiivista työkulttuuria, huolenpitoa ja osaavaa tiimiä.
  • Saatat olla moniosaajan roolissa pienessä toimistossa, jossa työpöydällesi kasaantuu työtehtäviä asiakassuhteista, konseptointiin, nettisivuihin, some-kampanjoihin ja monimuotoisiin töihin.
  • Saatat olla kaupallisen viestinnän generalisti, jonka osaaminen hajaantuu niin visuaaliseen kuin sanalliseen viestintään. 
  • Saatat olla palvelumuotoiluun taipuvainen visuaalisen viestinnän ammattilainen, jolla on myös kokemusta myynnistä.
  • Saatat olla näkemyksellinen sisällöntuotannon, myynnin- ja markkinoinnin sekatyöläinen, joka ei koskaan väsy kehittämiseen ja uuden oppimiseen.

Tiimikaveriksesi saat mm. konseptisuunnittelusta syttyvät kaupallis-visuaalisen Maijun, sisätömarkkinointiin taipuvan Emilian ja copywriterin ominaisuuksilla varustetun Sannan (äitiyslomalla). Design-tiimiimme kuuluvat myös visuaalisesta viimeistelystä vastaavat AD Anna-Kaisa, kuvittaja-graafikkomme Saara sekä bonuksena ux- ja ui-suunnittelija-graafikko Valtteri.

Suomen parhaimman, arvojohdetun ja tasa-arvoisen työyhteisön lisäksi saat lähes 50 mahtavaa työkaveria. Työpaikkana voimme tarjota sinulle:

  • Keskittymisaikaa ja rauhaa konseptointityöhön mm. brändi, markkinointi ja kampanjasuunnitelmien tekoon.
  • Asiakkuusjohtajien ja projektipäälliköiden tuen luovan työn resurssointiin, aikataulutukseen ja asiakasviestintään.
  • Työkaveriksi 50 monikanavaisen markkinoinnin ammattilaista, joiden kotipesiä ovat asiakkuustiimi, videotiimi, verkkopalvelutiimi, digi- ja sisältömarkkiontitiimi sekä valmennustiimi.
  • Etätyömahdollisuuden ja halutessasi toimistotilat tiimeineen Jyväskylästä, Tampereelta tai Helsingistä.
  • Työhyvinvointia ennakoivat ja edistävät työsuhde-edut.

Asiakkuuksista  ja kumppanuuksista kerromme mielellämme suoraan uusille hakijoille. Itse olen saanut kunnian auttaa Tanaa, Stemmaa, Peurunkaa, Pinjaa, Pro Juridicaa, Platomia, Arkkitehtipalveluita, Climeconia ja lukuisia muita yrityksiä valloittamaan niin asiakkaiden kuin henkilöstönsä sydämet.

Terveisin,
Maiju

Oletko sinä etsimämme lisä joukkoomme? Hae 15.8. mennessä!

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More