Blogi

Loistaviakaan tuotteita ei tulla hakemaan kotoa maailmalle – vienti vaatii markkinointia ja asiakassuhteista huolehtimista

Sanotaan se reippaasti: Suomen vienti ei ole kasvanut odotusten mukaisesti viimeisimmän vuosikymmenen aikana. Miksi vienti takkuaa? Ei kai tuotteissamme ole vikaa?

No ei, suomalaistuotteet eivät missään tapauksessa automaaattisesti häviä edes ruotsalaiselle huippudesignille. Suomalaisissa yrityksissä tehdään usein hienoja innovaatioita ja laadultaan ylivoimaisia tuotteita. Meillä on maassamme kerta kaikkiaan valtavan kovaa osaamista ja intohimoisia yrittäjiä! Silti ruotsalaisyrityksiä on listattu pitkälle kehitettyine tuotteineen kansainvälisesti arvokkaimpien yritysten joukkoon, kun suomalaiset taas vievät maailmalle monella toimialalla liikaa vain raaka-aineita. Mistä kiikastaa?

Markkinointi, markkinointi, markkinointi

Me kasvumarkkinoinnin puolestapuhujina toistelemme tätä jatkuvasti, mutta emme voi tarpeeksi korostaa: markkinointi on systemaattista tekemistä, joka tuo kasvua. Se on keino auttaa asiakkaitamme hyötymään tekemistämme arkea helpottavista ja sulostuttavista asioista. Suurin yksittäinen syy viennin köykäisyyteen onkin suomalaisen markkinointiosaamisen – ja markkinoinnin arvostuksen – puute. Asiakassuhteiden hoitoon myynnin tai markkinoinnin keinoin ei varauduta, eikä näiden kahden sujuvasta yhteispelistä pidetä tarpeeksi huolta.

Meillä elää kliseinen mutta edelleen vahva insinöörikansan eetos, jonka mukaan hyvä tuote puhuu puolestaan. Mutta kun ne eivät sitä tee. Uskomme myös liikoja pohtimatta, että jos tuote myy kotimaassa, niin kohdemarkkinoita varten tarvitsee vain miettiä nimi ja markkinointisloganit uusiksi. Tavat onnistuneeseen asiakassuhteen lämmittelyyn tai tuotteen esittelyyn voivat kuitenkin poiketa aika tavalla kohdemaasta riippuen! Tuote saattaa näyttää vaikka pariisilaisen uraa tekevän perheenemännän silmiin aika erilaiselta kuin meillä – kuvittelepa vaikka Chantal kokeilemaan karjalanpiirakkaa ensimmäisen kerran aamukahvinsa kanssa kulman kahvilassa croissantin tai muiden imelien suklaa-voitakinaherkkujensa sijaan! Hän ehkä osaa arvostaa uutta kokemusta, mutta olisiko askel ostaa tuote kotiin liian pitkä?

Pitäisikö insinöörit ja tuotekehittäjät siis opettaa markkinoimaan, jopa ulkomaille? Miksikäs ei! Kannattavampaa voisi kuitenkin olla, että annetaan heidän keskittyä omiin osaamisalueisiinsa. Etsitään sen sijaan insinööritoimistolle sopiva markkinointiviestinnän osaaja tai vahvistusta jo olemassa olevaan markkinointitiimiin – sillä uskokaa tai älkää, yhteistyössä me suomalaiset pesemme jo muut maat monella tapaa.

Vientiin lisäkäsiä Vientivirittämö-kasvuohjelmassa

Olemme jo pidempään auttaneet yrityksiä löytämään oikeat markkinoinnin osaajat strategiseen kasvun rakentamiseen Markkinointivirittämö-ohjelmissa yhteistyössä ELY-keskusten ja TE-toimistojen kanssa ympäri Suomea. Pelkästään koronavuonna olimme luomassa 100 uutta työpaikkaa! (Kokemuksia Markkinointivirittämö-ohjelmasta voit lukea täältä.)

Jotta Suomi voi hyvin tulevaisuudessakin, tarvitsemme vientiä tasapainottamaan tuontia. Otetaan paikkamme kansainvälisillä markkinoilla – näin meillä on tehty jo Schaumanin ja muiden patruunoiden ajoista alkaen. Haluamme tuoda erityisesti kansainvälisille markkinoille tähtäävät kasvunnälkäisiä yritykset sekä kasvumarkkinoinnin osaajat yhteen, jotta meiltä löytyvät parhaat tuotteet ja palvelut löytävät tiensä myös maailmalle! 

Ensimmäinen Vientivirittämö-ohjelma käynnistyy lokakuussa. Viisi kuukautta kestävän ohjelman aikana yritykset sekä osaajat saavat sparrausta eri kohdemaita tuntevilta mentoreilta ja valmentajamme auttavat ensimmäisten asiakassuhteiden käynnistämisessä.

Vientivirittämö-ohjelma on matalan riskin rekrytointipolku, jossa...

🤝  yritys ei jää yksin rekrytoinnissa, vaan saa tukea osaajan perehdyttämiseen

🤝  markkinoinnin tekijä kasvaa vientimarkkinoinnin ammattilaiseksi ja osaksi tiimiä jo ohjelman aikana

🤝  kansainvälistymiseen tehdään selkeä strategia, ja ammattivalmentajamme sparraavat tekemistä koko ohjelman ajan.

Kaipaatko joukkoonne kansainvälisen kasvun mahdollistajaa? Lue lisää Vientivirittämöstä! 👉