Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

4 minuutin lukuaika

Kaikki irti Instagramin yritystilistä: Osa 2, Instagramin anatomia

Featured Image

Instagram-blogisarjassamme on aika siirtyä Instagramin anatomiaan, sisällöntuotantoon sekä erilaisiin sisältölajeihin. Ensimmäisessä osassa hypättiin Instagramin maailmaan. Jos Instagramin peruspalikat ovat vielä hakusessa, käy pikapikaa kurkkaamassa koonti Instagramin ominaisuuksista ja hyödyistä täältä.

Instagramin anatomia

Jotta yrityksen tuottama sisältö olisi vaikuttavaa, on hyvä tiedostaa, millä kaikilla tekijöillä on osansa vaikuttavuuden rakentumisessa. Tarkastellaan asiaa Instagramin anatomian kautta.

👀 Jos Instagramia tarkastellaan anatomian kautta, kohderyhmien tunteminen on kuin yrityksen silmät. On tärkeää tuntea kohderyhmät ja opetella ymmärtämään heidän tarpeensa. Kohderyhmien ymmärrys auttaa puhuttelemaan Instagramissa oikeita ihmisiä oikealla tavalla. 

👣 Sisällön löydettävyys on kuin yrityksen jalanjäljet - kuinka monet jalanjäljet johtavat yrityksen luokse? Instagram SEO eli hakukoneoptimointi viittaa menetelmiin, joilla hyödynnetään Instagramin sisäistä hakukonetta ja algoritmeja yleisön tavoittamiseksi. Esimerkiksi yrityksen profiilin optimoinnissa tulee ottaa huomioon selkeä ja brändin mukainen kuva sekä käyttäjänimi. Tärkeää on myös sisällyttää yrityksen avainsanat display-nimeen sekä toissijaiset avainsanat bioon eli yrityksen kuvaukseen.

😊 Instagramin bio eli profiilin esittelyteksti on kuin yrityksen kasvot, sillä se antaa profiilissa vierailevalle henkilölle kokonaiskuvan yrityksen tilistä. Esittelyteksti on tiivistelmä tilin sisällöstä ja siitä pitäisi selvitä silmäyksellä yrityksen perustiedot. Esittelytekstissä kannattaa tuoda esille yrityksen tarkoitus sekä lisätä johonkin toimintaan ohjaava linkki. Linkki voi viedä vaikkapa yrityksen uusimpaan blogiin tai verkkokauppaan. Vinkki: pitkät linkit voi siistiä esimerkiksi Bitly-työkalulla. Jos tarpeena on ohjata ihmisiä Instagram-profiilista useampaan kuin yhteen paikkaan, kokeile siihen suunniteltua Lintree:tä.

👋 Tilille tuotettu sisältö toimii kädenjälkenä. Kaikesta tekemisestä jää jälki ja jokaisen jälki on yksilöllinen. Millainen jälki yrityksessä halutaan jättää someen? Yrityksen kädenjälkeä voi levittää laajemmalle hyödyntämällä sisällöntuotannossa algoritmeja. Kaikkien sisältöjen yhteydessä tulee muistaa tärkeät avainsanat sekä hashtagit. Myös monipuolinen sisältö ja uusimpien ominaisuuksien hyödyntäminen (esimerkiksi Instagram Reels tai Instagram-oppaat) levittävät kädenjälkeä laajemmalle.

🧠 Instagram-tilillä jaettu tieto ja sen luoma arvo kuvaavat yrityksen aivoja. Jokaisella yrityksellä on osaamista, joka hyödyttää muita. Tämä on loppupelissä yksi markkinoinnin perusajatuksista: autetaan asiakkaita ja muita kohderyhmiä tuottamalla sellaista sisältöä, joka kiinnostaa ja hyödyttää heitä. Yrityksen vahvuudet ja osaaminen on tärkeää tuoda esille sisällöissä myös siksi, että ne innostavat jäämään kuulolle.

📈 Systemaattinen ja suunnitelmallinen tekeminen muodostavat yrityksen tilin sykkeen. Kuinka usein feedissä jaetaan tietoa, entäpä miten storysuoni sykkii? Instagram-tilin sykettä tulee seurata säännöllisesti - välillä sen on hyvä olla koholla, välillä sitä pitää tasapainoittaa.

👄 Instagram on sosiaalisen median alusta, ja parhaimmillaan yrityksen suusta lähtenyttä kommunikointia seuraa tavoiteltu vuorovaikutus. Kun vuorovaikutus on kerran avattu, sen ylläpito vaatii tietoista toimintaa yritykseltä. Yrityksen tulee osallistaa seuraajia, vastata kommenteihin ja viesteihin sekä osallistua proaktiivisesti yritykselle ajankohtaiseen keskusteluun. Muista, että vuorovaikutus sitouttaa seuraajia.

👃 Instagram-sisältöjen vastaanoton ja yrityksen kanavan ympärillä käydyn keskustelun tarkastelu on kuin nenän tehtävä haistella. Tee rohkeasti  omalla tyylillä, analysoi mikä toimii ja mikä ei ja kehitä tekemistä sen perusteella.

💛 Lopuksi sisällöistä välittyvä tunne on kaiken sydän. Millaisia tunteita halutaan herättää? Tunnejälki on pysyvämpi, pidempiaikaisen tekemisen seurauksesta johtuva asia, joka vaikuttaa kaikkeen yrityksen sisällön vastaanottoon.

Suunnittelusta toteutukseen. Mitä kaikkea sisältö voi olla?

INSTAGRAM FEED

Feed eli syöte on Instagramin ensimmäinen alkuperäinen ominaisuus ja siksi sillä on vahva jalansija kanavan sisällöntuotannossa. Feedin sisällöt ovat usein niin kirjallisesti kuin kuvallisestikin suunnitelluimpia ja feedin suunnittelulla on mahdollista erottautua Instagramin kuvaviidakosta. Vaikuttava feed erottuu massasta esimerkiksi tietyn teeman tai värimaailman avulla. Käymme Instagramin visuaalista puolta läpi seuraavassa blogissa.

Instagram ei ole pelkkää viihdettä ja inspiroivia kuvia, vaan myös paikka oppia. Nykyisin ihmiset etsivät paljon tietoa myös Instagramin kautta ja etenkin nuorille (18–24 v.) eri somekanavat  blogien lisäksi ovat jopa ensisijainen uutislähde. Feedissä kohderyhmien opettaminen onnistuu kuvatekstien avulla. On tärkeää miettiä kuvatekstin sisältö, sillä hienoinkin kuva jää vaikuttavuudeltaan köyhäksi ilman saatesanoja. Mikroblogien kirjoittaminen feediin postauksina onkin jatkuvasti yleistyvä tapa tuottaa sisältöä.

Tämän päivän sometrendeihin kuuluu sisällön nopea kuluttaminen, jonka vuoksi postauksen sanoman tiivistämisellä on suuri merkitys. Etenkin kuvatekstin ensimmäiset lauseet vaikuttavat siihen, luetaanko teksti kokonaan. Kuvatekstin rakenteeseen toimiva malli on esimerkiksi AIDA, joka tulee sanoista Attention (huomio), Interest (kiinnostus), Desire (kokeilunhalu) ja Action (toiminta).

INSTAGRAM STORIES

Instagram stories eli tarinat ovat yksi Instagramin suosituimmista ominaisuuksista, jolla voi tehdä pystysuuntaisia 24 tuntia näkyviä tarinoita. Tarinat voivat olla joko kuvia tai videoita, ja niihin voi lisätä elementtejä aina tekstistä kysymyslaatikkoihin ja äänestyksiin.

Tarinoilla saa rakennettua tarinaketjuja, joilla herätetään hiljalleen seuraajien mielenkiinto. Mielenkiinto kannattaa sytyttää  Storiesien spontaaniuden avulla: seuraajat pääsevät kurkistamaan syvemmälle yrityksen arkeen jolloin yritys tulee tutummaksi ja helpommin lähestyttävämmäksi. Vaikka tarinat näkyvät vain 24 tuntia, voi niitä tallentaa kohokohdiksi ja näin koota yhteen esimerkiksi tietyn aihealueen sisältöä. Hyvää sisältöä tarinoihin ovat erilaiset kurkistukset kulissien taakse, ajankohtaisista asioista ja esimerkiksi uusista blogeista kertominen ja työnantajamielikuvan rakentaminen työntekijöiden arkea seuraamalla.

Instagramin mukaan tarinat sitouttavat seuraajia paremmin kuin päivitykset feedissä. Tarinoihin on helppo vastata viestillä ja ne avaavat monia herkullisia vuorovaikutustilanteita seuraajien kanssa. Yritys voi myös kannustaa seuraajia jakamaan yritykseen liittyvää sisältöä omissa tarinoissaan ja tägäämään yrityksen mukaan, jolloin yritys voi jakaa seuraajan sisällön omassa tarinassaan. Seuraajien luoma sisältö herättää paitsi luottamusta, kannustaa myös muita vuorovaikutukseen.

INSTAGRAM REELS

Reels eli kelat ovat saaneet ideansa nuorten suosimasta Tik Tokista. Kelat ovat 3-30 sekunnin mittaisia videoita ja niitä voi koostaa useista videopätkistä. Tämä ominaisuus  kätkee sisäänsä työkaluja, joiden ansiosta vaikuttavan somevideon luominen sujuu näppärästi keneltä tahansa. Kelan kuvauksessa voi käyttää esimerkiksi ajastinta ja videoihin voi lisätä mukaan musiikkia. Videoklippejä voi nopeuttaa tai kohdistaa ja klippien muokkaus onnistuu myös jälkikäteen.

Reelsin etuna on se, että sen voi jakaa yrityksen tilin lisäksi Reels-videoille erikseen varatussa Tutustu-osiossa. Tämä tarjoaa yrityksille mahdollisuuden saada orgaanista näkyvyyttä ja levittää kädenjälkeään laajemman kohderyhmän näkyville. Kelat ovat myös Instagramin uusin sisältömuoto, jonka vuoksi algoritmi suosii niitä vahvasti.

Reelsit soveltuvat erinomaisesti hyödyllisten vinkkien jakamiseen tai viihdyttämiseen. Koska Reelsit jäljittelevät Tik Tokia, esiintyy niissä Tik Tokissa vastaantulevia trendejä. Yrityksen kannattaa aluksi tutustua jo luotuihin Reels-sisältöihin, hakea inspiraatiota ja pohtia omille Reels-videoille rauhassa selkeä konsepti. 

INSTAGRAM LIVE

Instagram live on erinomainen ominaisuus, jos yrityksellä on jo valmis seuraajakunta kanavassa. Live ei tavoita algoritmilla uusia käyttäjiä, mutta se on Instagramissa näkyvimmällä paikalla – kun livelähetys alkaa, se nousee seuraajien etusivulle Stories-listauksen kärkeen punaisen symbolin kera. Instagram lähettää myös seuraajille automaattisen ilmoituksen liven alkamisesta.

Liven maksimipituus on tunti, ja sen voi tallentaa joko IGTV:n puolelle tai puhelimeen. Livelähetykset ovat sitouttavia ja mahdollistavat reaaliaikaisen vuorovaikutuksen, sillä ihmiset voivat lähettää kommentteja ja tykkäyksiä livelähetysten aikana. Reaaliaikaisuutensa vuoksi livet mahdollistavat yrityksille henkilökohtaisen suhteen luomisen seuraajiin.

Instagram-liveen sopii esimerkiksi Q&A -tuokiot eli kysymyksiin vastaaminen tai yritykselle ajankohtaisten asioiden läpikäyminen. Liveä kannattaa mainostaa Instagramissa etukäteen ja pyytää seuraajia lähettämään kysymyksiä, joita liven aikana käydään läpi. Live voi olla kaikkea uusien tuotteiden kertomisesta aina kahvikupin ääressä höpöttelyyn ja helppoutensa ansiosta se on kuin kevyemmän kynnyksen webinaarin. 

IGTV

IGTV on kuin Instagramin sisäinen YouTube. IGTV:n kautta voidaan lisätä 15 s-10 min mittaisia valmiiksi editoituja videoita. Jos Instagram-tarinat koukuttavat, IGTV:ssä on mahdollisuus ihastuttaa. Kuten edellisessä blogissa mainittiin, videon suosio kaikissa muodoissa on kasvussa. Jos on yrityksestä löytyy intoa videontuotantoa kohtaan, kannattaa IGTV ottaa kovaan käyttöön.

IGTV toimii myös muiden Instagramin ominaisuuksien työparina, sillä livelähetykset pystyy tallentamaan IGTV:n puolelle ja videot voi sieltä linkittää kätevästi myös tarinoihin.

INSTAGRAM KAUPPA

Ihmiset inspiroituvat ja löytävät uusia tuotteita sekä palveluita suoraan Instagramin kautta. Etenkin tänä vuonna Instagram-kauppa, jossa ihmiset tutustuvat tuotteisiin ja brändeihin, on nostanut suosiotaan. Suomessa on mahdollista selata verkkokaupan tuotevalikoimaa IG Kaupassa ja omia suosikkituotteita voi tallentaa sovellukseen muistiin. IG kauppa on vielä kehittymässä ja lisää ominaisuuksia rantautuu jatkuvasti - esimerkiksi Yhdysvalloissa ostoksia voi tehdä jo suoraan sovelluksen kautta!

Instagramista löydät meidät nimellä @aava.bang. Nähdään Instagramissa! 👋

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More