Siirry suoraan sisältöön
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Virittämöt Jätä tarjouspyyntö
Kiva, kun kiinnostuit!

Yhdistämme syvän asiakas- ja työntekijäymmärryksen luovaan suunnitteluun, vaikuttavaan viestintään ja vahvaan digiosaamiseen.

Jätä tarjouspyyntö

Blogi ja asiantuntijamateriaalit

Kasvata osaamistasi markkinoinnista, viestinnästä, myynnistä ja johtamisesta blogimme ja maksuttomien asiantuntijamateriaalien avulla. Mukavia oppimishetkiä! 

Aava & Bang

Autamme rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua.

Ollaanko yhteyksissä?

Oli asiasi pieni tai suuri, olemme täällä. Jätä viestisi tästä, niin otamme yhteyttä pikimmiten. Ollaan kuulolla!

Ota yhteyttä

 

2 minuutin lukuaika

Aava & Bang palkittu Muuramen vuoden yrittäjänä

Featured Image

Kasvumarkkinointitoimisto Aava & Bang Oy on palkittu Muuramen vuoden yrittäjänä.

Muuramen yrittäjien puheenjohtaja Juha Mutanen toteaa, että Muuramesta lähtöisin olevan Aava & Bang Oy:n toiminta ei ole rajoittunut Muurameen, vaan yritys on kasvanut monipuoliseksi, valtakunnallisesti vaikuttavaksi kasvumarkkinointitoimistoksi. 

Aava & Bang auttaa myös muita toimijoita kasvamaan ja kehittymään ja on saanut tunnustusta poikkeuksellisesta työntekijäkokemuksesta koko Suomen ja Euroopan tasolla.

Vuoden yrittäjä

Tärkeimpänä pääomana ihmiset, yrityksellä moninaiset kasvot

Vuonna 2006 Aava & Bangilla saatiin juhlia Muuramen vuoden nuoren yrittäjän palkintoa ja jo tuolloin tavoitteeksi asetettiin yrittäjien Oscar, eli palkinto vuoden yrityksenä kymmenen vuoden sisällä. 

– No, 15 vuotta meni, mutta se tehtiin. Ja tämä on vasta alkua meidän yrityksen tarinassa, iloitsee perustajaosakas ja vuoden positiivisimpana muuramelaisenakin palkittu Mikko Kalliola.

Vuoden yritys valitaan vuosittain kaikkien jäsenyritysten joukosta ja voittaja kulkee tiukan seulan läpi. Aava & Bang sai kiitosta erityisesti valtakunnallisesta vaikuttavuudesta, ajassa elämisestä sekä muiden yritysten kasvun tukemisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä. 

 – Asiakkaanne asiakkaat saavat parempaa palvelua ja parempaa markkinointia. Vaikuttavuus on valtakunnallista, kiteyttää Mutanen. 

Tunnustuksen saamiseen vaikutti myös Aava & Bangin ihmisläheinen tapa toimia, olla läsnä ja laittaa itsensä likoon. Perhemäisen yhteisön saavat kokea niin työntekijät, asiakkaat kuin yhteistyökumppanitkin.

– Tiedätte, että tärkein pääomanne on ihmiset. Olette saaneet tunnustusta työntekijökokemuksesta olemalla Suomen paras ja Euroopan 3. paras työpaikka. Olette verkostoituneita ja avoimia. Teistä jokainen on näkyvä osa yritystä ja olette persoonallisia niin yksilöinä, kuin yrityksenäkin, Mutanen täydentää. 

Mikko-JuhaKuvassa: Muuramen Yrittäjien puheenjohtaja, Juha Mutanen ja Aava & Bangin osakas ja luova johtaja, Mikko Kalliola

Juuret Keski-Suomessa, suurena unelmana maailman paras markkinointikansa

Aava & Bangin DNA:ssa elää voimakkaana muuramelaiset ja keskisuomalaiset juuret, mutta katse on kasvussa, kasvuyrityksissä sekä suuressa unelmassamme rakentaa suomalaisista maailman parasta markkinointikansaa ja näihin talkoisiin haastamme muutkin toimijat.  

– Alan rakenne on muuttunut ja digitalisoitunut voimakkaasti. Markkinointi painottuu yritysten liiketoimintojenkin digitalisoituessa digitaaliseksi. Aava & Bang on kuitenkin muuttunut vielä enemmän. Mainostoimistosta ollaan muuntauduttu kokonaisvaltaiseksi kasvumarkkinointitoimistoksi, joka auttaa rakentamaan yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat sitoutuvat. Tämän päivän läpinäkyvässä liiketoiminnassa ja yhteiskunnassa voidaan yrityksen kulttuurin sanoa olevan yrityksen brändi, summaa toimitusjohtaja Pete Okkonen

_NOP0397Kuvassa: Riikka Ahmaniemi (kasvuvalmentaja), Pete Okkonen (osakas, toimitusjohtaja), Timo Koponen (osakas, hallituksen puheenjohtaja), Mikko Kalliola (osakas, luova johtaja)

Kasvun moottorina vahva yrityskulttuuri, kiitosta asiakkaille ja työntekijöille

Aava & Bangin kasvun moottorina toimii vahva yrityskulttuuri sekä asiakaskokemus, jotka on pystytty säilyttämään vahvana myös poikkeusaikana. Liikevaihdollisesti kasvua tehtiin vuonna 2020 +29% ja henkilöstömäärässä loikataan juuri uudelle kymmenelle, kun yrityksen 50. työntekijä saadaan joukkoon huhtikuussa. Toimipisteet sijaitsevat Jyväskylässä, Helsingissä ja Tampereella, mutta asiakkaita palvellaan ympäri Suomen.

– Kyllähän tämä yrityksen perustajaosakkaana tuntuu hienolta, mutta eihän tämä tunnustus ole meille osakkaille, vaan meidän koko ammattilaisten köörille ympärillä, joka mahdollistaa tämän. Suurin kiitos kuuluu meidän työntekijöille ja asiakkaille, kiittelee Kalliola.

Bang

AAVA & BANG PÄHKINÄNKUORESSA

  • 50 markkinoinnin ammattilaista
  • Toimistomme sijaitsevat Jyväskylässä, Helsingissä ja Tampereella ja palvelemme asiakkaitamme ympäri Suomen
  • Perustettu vuonna 2003
  • Asiakkaitamme ovat kasvuhakuiset pk-yritykset, joilla on jämäkkä kasvusuunnitelma ja halua panostaa markkinointiin
  • Laaja palvelutarjoomamme kattaa sisäisen markkinointitiimin vahvistamisen, sisäisen viestinnän ja yrityskulttuurin kehittämisen sekä huipputason markkinointiviestinnän palvelut. 
  • Rakennamme yrityksiä, joihin sekä henkilöstö että asiakkaat haluavat sitoutua
  • Luomme jatkuvasti uusia työpaikkoja markkinoinnin kentälle kasvuohjelmiemme kautta
  • Olemme yksi Kasvu Openin perustajajäsenistä
  • Palvelemme vuosittain yli 150:tä asiakasta 600:ssa projektissa
  • Palkittu vuonna 2020 Great Place to Work -listauksessa Suomen parhaana ja Euroopan kolmanneksi parhaana työpaikkana
Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Teknologian jumalointi nostaa esille vastavoiman – inhimillisen vuorovaikutuksen

Jos haluamme rakentaa psykologisesti turvallista ja monimuotoista organisaatiokulttuuria sekä hyvinvoivaa työelämää, meidän tulisi puhua enemmän...

Read More
Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Sisältömarkkinoijan 5 salaista asetta

Tökkiikö sisällön tekeminen? Vai onko ideoita vaikka muille jakaa, mutta aika ja osaaminen toteutukseen puuttuu? Mistä sisällöntuotannossa kannattaa...

Read More
Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Miten valita oikea B2B-markkinointistrategia?

Markkinointistrategian rakentamiseen liittyvän blogisarjan ensimmäisessä osassa Näin teet resurssiviisaan myynti- ja markkinointistrategian vuodelle...

Read More